Ytekki Oy

Ytekki Oy on vuonna 2007 perustettu ja vuoden 2016 lopulla toimintansa uudelleen käynnistänyt asiantuntijapalveluita tarjoava yritys.

Tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan suunnan muuttamiseen läpivirtaustaloudesta kiertotalouteen, jossa resursseja ja materiaaleja käytetään tehokkaasti ja luonnonvaroja säästetään materiaalitehokkuudella sekä jäte- ja sivutuotemateriaalien korkeatasoisella hyödyntämisellä.

Jätemateriaalien hyödyntämiseen liittyy vielä paljon pelkoja ja epävarmuutta niiden turvallisuudesta ja kelpoisuudesta raaka-aineiksi korvaamaan luonnon materiaaleja, kuten kiviaineksia rakentamisessa. Monesti tämä aiheutuu pelkästään jäte-statuksesta, jolla on kuluttajien korvissa negatiivinen kaiku. Todellisuudessa jätteeksi luokittelu perustuu kuitenkin suoraan jätelakiin, jonka tarkoituksena on, että materiaalit, jotka ovat syntyneet tuotantoprosesseissa hukkana tai jotka on poistettu käytöstä, tulisivat käsiteltyä asianmukaisesti sekä kierrätettyä tai hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Tästä syystä suuri osa näistä jätemateriaaleista voi siis olla täysin haitattomia ympäristön tai ihmisten terveyden näkökulmasta ja siksi niiden hyödyntäminen uusioraaka-aineina on yhteiskunnan ja ekosysteemin kestävyyden kannalta välttämätöntä. Etenkin rakentamisessa ja rakennusmateriaalien ja -tuotteiden valmistamisessa syntyy vuosittain miljoonia kierrätys- ja hyödyntämiskelpoisia jätemateriaaleja, joiden seuraava elinkaari pitää varmistaa.

Katja LehtonenOlemme Suomessa hyvällä tiellä; tahtotila ja kunnianhimoinen tavoite päästä Kiertotalouden mallimaaksi maailmassa on julkistettu. Mutta paljon on vielä tehtävää ja tässä tehtävässä Ytekki Oy on palveluksessanne.